Helena (äskeisessä, paljon yksinkertaisemmassa puvussa kuin muut, tulee).

Tuttle. Rouva St. Erskine Granville.

de Puyster (yhä puhelimessa hieman ivallisesti). Lisätkää: Hänen pukunsa oli hänen omintakeisen kauneusaistinsa mukainen.

Eloise (katsoo pitkään sisareensa, tyytymättömänä). Helena, olisit toki voinut pukeutua tilaisuuteen paremmin sopivaan pukuun!

Helena (rauhallisesti). Rakkaani, jos tietäisit, kuinka vaikeata minun oli tulla tänne, niin olisit tyytyväinen nähdessäsi minut missä puvussa tahansa. (Lähtee juhlasaliin taustalle).

(St. Erskine Granville, aristokraatin näköinen mies, jolla on sileiksi ajetut askeetin kasvot ja koko olemuksessa huomattavasti kyynillisyyttä, tulee oikealta).

Tuttle. Herra St. Erskine Granville. (Toiset vieraat katselevat Granvilleä melkein peloissaan).

de Puyster. Lisätkää... joka on ensimmäisen kerran moniin kuukausiin jättänyt hallitushuolet syrjään kunnioittaakseen läsnäolollaan loistavia pitoja.

Granville (Reginaldille). Sanokaa, että hän lopettaa tuon lörpöttelynsä.

Reginald. Anteeksi, mitä sanoitte?

Granville. Sanokaa hänelle, että hän jättää minut mainitsematta.

Reginald. (rientää kiireesti de Puysterin luo ja sanoo hänelle jotakin).

de Puyster (hätäisesti puhelimeen). Ei saa painattaa mitään äskeisestä! Muistakaa vain, ettette...

(Harlemin arkkipiispa on liikuttuaan vieraitten keskuudessa saapunut valtiosihteeri Granvillen luo).

Granville. Hyvää iltaa, piispa. Olettepa tekin vaivautunut tänne pilvenpiirtäjän huipulle. Nyt te todellakin olette monta kerrosta taivasta lähempänä.

Arkkipiispa. Herra valtiosihteeri suvaitsee olla hyvällä tuulella.

Sarita (keimaillen Granvillelle). Onko teillä jotakin sanomista minulle?

Granville. Voitte olla vakuutettu, neiti Sarita, että jos minä kykenisin tuntemaan suurta intohimoa, niin ei sen esine voisi olla kukaan muu kuin te.

Eloise (nauraa iloisesti, minkä johdosta Granvillen huomio kääntyy häneen)...

Granville. Kuinka voit, Eloise?

Eloise. Kiitos kysymästä, hyvin. Tiedätkö, että Helena on täällä?

Granville. Mitä? Minun neitseellinen vaimoniko? Mitä se merkitsee? Ovatko kaikki yhteiskunnalliset pulmat ratkenneet? Onko koko köyhälistö jo kasvatettu? (Katselee ympärilleen ja huomaa Helenan, joka äskeisen kohtauksen aikana on tullut taustalta ja lähestynyt. Menee hänen luokseen.) No, rouva Granville, mitä ihmettä meidän on kiittäminen tästä viattomasta ilosta?

Helena. Osaksi sitä seikkaa, etten lainkaan aavistanut teidän tulevan tänne.

Arkkipiispa (on seurannut Granvilleä ). Helena, saanko puhua kanssanne?

Helena. Mistä on kysymys?

Arkkipiispa. Pyydän teiltä suosion osoitusta. Kun tämä onnellinen kohtaaminen nyt on tapahtunut, niin pyydän teitä ajattelemaan, kuinka iloiseksi äitinne tulisi, jos te ja miehenne suostuisitte esiintymään yhdessä suuressa juhlatilaisuudessa. Ajatelkaa...

Helena. Mitä syytä teillä on sekaantua tähän asiaan?

Arkkipiispa. Sehän kuuluu minun virkaani. Kodin ja aviosäädyn...

Helena. Avioliitto tarkoittaa antamista ja ottamista. Kysykää mieheltäni, onko hän milloinkaan antanut minulle mitään.

Granville. Kysykääpä häneltä, onko hän joskus antanut minulle jotakin?

Helena. Minä annoin hänen käytettäväkseen isäni omaisuuden ja valtiovallan! Vallan hallita miljoonien ihmisten elämää, pakottaa heidät mukaantumaan tahtoonsa. Mahdollisuuden nähdä heitä kidutettavan, musertaa heidät mitättömiksi, ja sitten pilkata heitä siksi, että ovat voimattomia. Juuri sitä hän etsi avioliitosta, ja sen hän saikin. Nyt hän voi nauttia siitä! (Kääntyy halveksivin elein ja menee syrjemmälle.)

Granville (nauraen). Siinä on nainen, jolla on tikari kielenä, hyvä piispa.

Arkkipiispa. Mutta hän on myöskin älykäs nainen, erittäin älykäs.

Granville. Hän koettaa ratkaista Jumalan arvoituksia. Mutta ne ovat ratkaisemattomia, ne ovat pelkkää ivaa.

(Kaikki siirtyvät vähitellen juhlasaliin. Ylihovimestari ja palvelijat menevät oikealle.)

NELJÄS KOHTAUS.

Helena ja Billy. (Edellinen on vetäytynyt syrjään vasemmalle. Billy tulee samalta suunnalta, jonne hän äsken katosi.)

Helena. Billy, minä tahtoisin, että sinä luopuisit aikeestasi.

Billy. En milloinkaan!

Helena. Mutta minä en tule mukaan.

Billy (tarttuen kiivaasti Helenan käteen ja vetäen häntä puoleensa). Helena, minä rakastan sinua! (Helena ensin vastustelee, mutta sulkeutuu sitten Billyn syleilyyn.) Minä en voi jättää sinua tänne.

Helena. Billy, tämä merkitsee kuolemaa! Luovu yrityksestä, jos rakastat minua.

Billy. Rakastan sinua liian paljon. Ja juuri siksi minä en voi siitä luopua. Sinun täytyy tulla mukaan, minä en voi elää ilman sinua.

Helena. Kuule minua, Billy...

VIIDES KOHTAUS.

Edelliset ja Granville (tulee takaisin, myöhemmin vartijat).

Granville (on katsellut ja kuunnellut kohtausta). Tässähän on karkuri Billy Kingdon, ja työläisen puvussa. Miten te olette tänne päässyt?

Billy. Olen lentokoneen kapteeni.

Granville. Vai niin? Millä nimellä?

Billy. En omallani.

Granville. Olette siis pannut henkenne peliin.

Billy. Niin olen tehnyt. Eihän se tapahdu ensimmäistä kertaa, kuten tiedätte.

Granville. Mistä johtuu tämä mielettömyys?

Billy. He ottivat Helenan minulta ja antoivat hänet teille. Silloin minä hävisin ihmisten ilmoilta. Mutta minun pakooni oli muitakin syitä. Teidän maailmassanne ei ole mitään, jolle mies voisi työtarmonsa omistaa. Katselkaa tämän illan näytelmää, näitä nukkeihmisiä, näitä kullattuja pökkelöitä!

Granville. Jonkun on heitä hallittava.

Billy. Ehkä se tehtävä sopii teille, mutta ei minulle. Lentokoneessa on toki jotakin todellista.

Granville. Lapsen leikkikalu! Ja te nyt leikitte sillä, te, joka olisitte voinut nousta valtiolaivan komentosillalle!

Billy. Te teitte sen orjalaivaksi! Sen komentaminen huvittaa teitä, mutta ei minua. — Minä halusin tietää, miten Helena voi, ja sen vuoksi minä tulin tänne.

Granville. Te näytte päässeenkin siitä selville.

Billy. Olenpa kyllä! Hän on samaa mieltä kanssani, ja tänä iltana me 'matkustamme.

Granville. Mitä? (Hän tekee eleen kutsuakseen vartijoitaan, jotka ovat aivan lähellä oviverhojen suojassa.)

Billy (on huomannut hänen aikeensa, vetää esille revolverin). Jos liikutatte sormeakaan, olette kuoleman oma!

Helena (heittäytyen väliin). Billy, malta mielesi! (Hetken vaikeneminen.)

Billy. Helena, nyt on kysymys meidän jommankumman hengestä.

Helena (huudahtaen). Ei, Billy!

Billy. Sinun on valittava meistä toinen. Hän on murhannut miljoonia ihmisiä kukistaessaan vallankumouksia. Minä voin surmata hänet nyt äänettömästi, ja me pääsemme pakoon lentokoneella. Mutta jos hän saa elää, ottaa hän minulta hengen.

Helena. Minä vetoan isääni. Hän on pelastava sinut!

Billy. Minä olisin jo saanut surmani, ennenkuin isäsi olisi kuullut minusta puhuttavankaan.

Helena (kääntyen mieheensä, jonka kasvoilla lepää yhä entinen hymyn häivä). Granville...

Billy (keskeyttäen). Älä tuhlaa aikaa! Kumpi meistä saa jäädä elämään? Valitse!

Helena (kauhuissaan). Kuinka voisin olla onnellinen, jos mieheni veri tahraisi käsiäni?

Billy (ollen hetkisen vaiti ja katsellen Granvilleä, synkistyen). Onko se viimeinen sanasi?

Helena (melkein kuiskaten). Sinä et saa tappaa häntä.

Billy (pistää revolverin taskuunsa, kääntyy mennäkseen).

Granville (nostaa samalla kätensä, jolloin kaksi vartijaa heti syöksyy Billyn kimppuun).

Helena (huudahtaa tukahdutetusti). Raakalainen! — Nyt isän luo. (Poistuu oikealle.)

Granville.. Yksinäiseen koppiin. (Lähtee taustalle.)

(Vartijat vievät Billyn vasemmalle).

KUUDES KOHTAUS.

Kaikki aikaisemmin tulleet, paitsi Helena, vieraita, Tuttle, rva Lumley-Gotham.

(Alkaa kuulua soittoa, joka ensin on melkoisen kovaa, mutta pian hiljenee. Se ei saa missään tapauksessa häiritä vuorosanoja. — Ensin tulee oikealta ylihovimestari Tuttle. Vieraat tulevat taustalta asettuvat ryhmiin. Sitten asettuu kaksi palvelijaa oikealle johtavalle ovelle, josta kohta astuu sisälle rva Lumley-Gotham jäljessään lisää vieraita, puettuna karmosiinipunaiseen samettiin, kolmasosa ruumiista timanttien peitossa. Vyötäisten kohdalla on kokonainen timanttipanssari. Sen lisäksi on hänelle timanttikruunu, ja jalokivillä koristettuja renkaita kyynärpäihin asti. Hän on vanha, suuri nainen, jolla on käheä, hiukan katkonainen ääni.)

Tuttle (esittää). Rouva Lumley-Gotham.

Vieraat. Me tervehdimme teitä, rouva Lumley-Gotham!

Rva L.-G. Olkaa tervetulleet Huvilapalatsiin, rakkaat ystävät!

de Puyster (on kiiruhtanut puhelimen luokse. Puhuu siihen sinä aikana kuin esittely ja tervehdysmenot suoritetaan). Kansalaisten Liittomarssin sävelten kaikuessa saapuu juhlan emäntä Viviana Athestan de Smithkins Lumley-Gotham tähän temppeliin, joka on pyhitetty suojapaikaksi niille, joiden huostaan Jumala äärettömässä viisaudessaan on uskonut maan talouden ja omaisuuden hoidon.

Harlemin arkkipiispa (rva G:lle). Oi, rouva Lumley-Gotham, kuinka ihastuttava onkaan olemuksenne! Nuoruuden tunteet täyttävät minut teitä katsellessani! Toivoisin, että kaikki teidän kateelliset kilpailijanne olisivat nyt täällä teitä näkemässä.

Reginald (käsikirjoitus kädessään). Suvaitkaa, oi yhteiskunnan armollinen valtijatar, ottaa vastaan tämä kunnianosoitus, jolla tahdomme tehdä tuleville sukupolville tunnetuksi Lumley-Gotham-suvun mahtavuuden.