HENRIK (ivalla). Älä itke, sanasta miestä, ei poikaa.

PÄIVÖ. Älä koske niihin miehiin. Jousi ja mies olen minäkin!

HENRIK. Vaikene.

PÄIVÖ (menettäen malttinsa). Kohta on koskessa Järkä tai minä, ei syyttömät miehet! (Syöksyy ovensuu-ryhmän läpi ulos.) Oven luona seisovista siirtyy suurin osa uteliaana pihamaalle.

AIMOLA (nousten). Onpas pojalla päätä. (Siirtyy ulos.)

HENRIK (nousee; vieressä seisovalle Servolle). Servo, köysiin se villitty nulikka ja — − kellariin!

SERVO (ja jäljelle jääneet pari asemiestä poistuvat ulko-ovesta).

NIKLAS (pyytävällä äänellä). Veli, liikoja raivoat. Mitäs tuota — − puolenmielellistä poikaa turhista kovistaa.

HENRIK (jyrkästi). En ole neuvoja kysynyt. Siirry Toste-munkin seuraksi väentuvan puolelle. Kutsun tarvittaissa. (Lähestyen Niklasta, leppeämmin.) Saat atrialla arrakkiryypyt ja Espanjan viinit, jos varot latkimasta liikaa tuota västäräkin vettä.

NIKLAS (nousten). Mikäpäs siinä, lähtee se pääkoppa niinkuin herkemmin lentoon ulkomaan lintujen parissa. (Hoikalle; osoittaen puolikkoa.) Hoikan poika, akka varoilta mukaan. (Poistuu Hoikan jäljessä ulko-ovea kohti.)

HENRIK (puoliksi ihmetellen). Missä viipynee talon emäntä? (Niklaalle.) Kutsu sisään.

NIKLAS (kääntyen ovella). Mutta — — kun tämän emännättömän talon emäntä on — kuten huhutaan — kolmesta emännästä koottu, niin että Heli tyttökö, vai mustankipeä Maarit parka vai — −

HENRIK (nauraen rehevästi). Suu tuppeen lurjus! Käske kun käsketään.

NIKLAS (poistuu).

JOHANNA (joka on seisonut portailla, jännittyneenä katsellen pihamaalle päin, tulee sisään; moittivasti). He työntävät hänet kellariin! Käske päästämään.

HENRIK (nauraen). Teutokoon siellä tovin verran. Sama temppu tepsi minuunkin ennen muinoin. (Iloisesti.) Mutta — − tulepas tänne. (Vetää Johannan käsipuolesta korokkeen viereen arkun luo; ryhtyen avaamaan, salaperäisesti.) Täällä on sinulle osallisten onni ja kunnia talolle.

JOHANNA. Näytä, näytä — −

HENRIK (valiten aarteista). Ei ole vaivainen solki eikä tyttöjen tinavyö — − (Nostaa korkealle loistavan rintakoristeen.) Se on kultaa ja kalliita kiviä — sydämiä täynnä. Katso, kolme on suurta ja pieniä perässä. Näytäpäs, kaulalle sitasen. (Kiinnittää koristeen Johannan kaulaan.)

JOHANNA (ihaillen korua rinnallaan). Sinä tuhlarimies — — vaikka kuninkaisiin tällä vieraaksi sopisin.

HENRIK. Pikkukuninkaita parempi sen on antajakin.

JOHANNA (käsittäen väärin; hymyillen). Oletpa ylpeä sinäkin, veli.

HENRIK. Toki ylpeä langosta isosta.

JOHANNA (säikähtäen). Langosta? Sinulta luulin — −

HENRIK. Muilta, ei minulta. Johannes Ingemarinpoika, Haalogalannin maavouti, sen kosiomiehenä lähetti. Syksytalvella saapuu hän Matarenkiin. Me täältä vastaan ajamme, päätetyn naimaliiton lujitamme kahden puolen. Ja silloin tulee karjalaisille lähtö, niin Unarin järveltä kuin kauvempaakin, Sallaa ja Sodankylää myöten.

JOHANNA (on aikonut ensin reväistä korun kaulaltaan, mutta hillitsee itsensä, riisuu korun ja ojentaa sen Henrikille). Pane takaisin arkkuun. Käytäneen Henrik Kurjen sisarta vielä kilpaakin kosimassa. (Kääntyy, poistuu ulko-ovesta.)

HENRIK (Johannan mennessä). Ohoh, onpa ylpeyttä tytössä — (Kääntyy arkun puoleen, joten joutuu kääntämään selän vasemmanpuolista ovea kohti ja ottaa arkusta esille suuren hopeaisen kastemaljan, jää sitä myhäillen katsomaan.)

XI KOHTAUS.

Rauni on tullut sillä aikaa kuulumattomasti vasemmalta ja jäänyt oven suuhun seisomaan, kasvoilla epäröinti ja pelko.

RAUNI (Henrikin kääntyessä). Käskivät tulemaan — —

HENRIK (iloisesti). Syliinkö käskivät? (Levittäen käsivartensa.) Saat tulla kuin ehtoinen emäntä.

RAUNI (liikahtaa, mutta pysähtyy jälleen ja kääntyy poispäin kuin itseensä sulkeutuen, tuska kasvoilla).

HENRIK (lähestyen, ottaen hartioista). Yhäkö vapiset? Ja allapäin kuin toukka Tuonelassa? — Et ole enää ryöstönainen, et saunatyttö, joka loukossa maltaita imeltää. Olet isoinen emäntä!

RAUNI (kuin pakoon väistäen). Ei ole ennen Kurjet piioista emäntiä tehneet — —

HENRIK. Teen tahtoni mukaan. Toki on parempia löytty, vaan ei kolmesta valtakunnasta somempaa toista. (Vetäen voimakkaasti Raunin lähellensä.) Olet vertani myöten! Kun laskin yläiset kosket, sinut rannalla näin kuin pakenevan saaliin. Olit arka kuin peura, kuin majava — pehmeänä lymysit. Kun viiletin alaiset virrat, sinut aittamäellä emäntänä näin, laahoit poikaa kantavana — − Kurjen poikia monia. (Menee, ottaa kastemaljan.) En mitätöntä haasta — — tällä kastetaan poika ja nimeksi pannaan Mathias Kurki. Mitäs sanot? (Panee maljan arkkuun; jälleen lähestyen.) Ja ennen sydänkuita maavoudin ja Johannan keralla — — oikeat papinhäät juodaan. Vieläkö epäilet?

RAUNI (väsyneesti; kasvot Henrikistä poispäin kääntyneinä). Minkä tahtonet, sen käsket. Muilla ei muuta varaa — − kuin nöyrtyvän mielen.

HENRIK. Käsken muita, en sinua. Olet muuttanut miehen rinnassa mielen. (Leikillisesti.) Olet taitanut majavanhampain purra ja taikoa.

RAUNI (naisellisen viekkaasti). Jos et käskene minua, et kieltäisi varmaan, vaikka — − kummia tekisin?

HENRIK. Jos vaikka tuhmia tekisit, en kieltäisi tänään.

RAUNI (loittonee päättävästi ulko-ovea kohti, taka-alalta; teeskennellen iloisuutta). Päästän vankiköydet Päivön ranteista irti! Päästänkö?

HENRIK (rehdisti, iloisesti). Päästä ja laske — − ei tänään pitkiä vihoja. (Raunin aikoessa kääntyä.) So-soo, sitä ennen luvasta lunnas — − näytä poika.

RAUNI (osoittaen vasemmanpuolista ovea; kylmällä, salavihaisella voitonriemulla). Tuolla on poikasi! (Kääntyy, rientää juoksujalassa ulko-ovesta.)

HENRIK (astuu askelen kohti ulko-ovea kuin aikoisi pidättää Raunin, käännähtää takaisin, pysähtyy hetkiseksi rypistynein kulmin, sitten kääntyy hymähtäen kohti vasemmanpuolista ovea ja työntää sen auki, mutta peräytyy kummastuneena ja suuttuneen näköisenä; tuimasti). Mikä kehno siellä? Esiin matele!

XII KOHTAUS.

Maarit tulee vasemmanpuolisesta ovesta sisään luihusti kyräten.

HENRIK. Mitä ovenpielissä jorasit?

MAARIT (nopeasti). Miten pettävät sinua — — sitä kuuntelin omaksi hyväksesi.

HENRIK. Sinä inhonkarvallinen nuuskiva rakki.

MAARIT. Vaan en räyskytä valetta, kuin tekevät muut, ne mielellisemmät — −

HENRIK. Ketkä muut?

MAARIT. Toinen on tikka ja toinen kiemura toukka. Kuin huolainniekkaa puuta ne tyvestä syövät ja takovat — − syövät alta, kun eivät uskalla latvaan.

HENRIK (lyhyesti). Ketkä sen tekevät?

MAARIT. Rauni ja veljesi Päivö, olen vakoillut yötä päivää — − nurkat ja siljot.

HENRIK (räjähtää kaikuvaan nauruun). Sinä kateuden musta turilas! (Osoittaen Maaritia, hohottavasti nauraen.) Kukas muu kuin nainen — − ja jalkoja alla kuin läävässä nisiä. (Käyden äkkiä vakavaksi, lyhyesti.) Saat lähteä talosta. Tahtonet lannanmiehen tai lappalaisen, myötäjäisiä saat talon tyttären verosta. Siellä on pihalla rahanalaista miestä, käy valitsemassa. Mutta talosta pois ja väleen! (Poistuu vasemmalle.)

MAARIT (siirtyy ulko-oven luo, josta katsoo urkkivasti, kavahtaa äkkiä, vetäytyy ovipieleen).

XIII KOHTAUS.

Juhani Aimola tulee kiireisesti ulko-ovesta, kasvoilla levottomuus ja suuttumus.

AIMOLA (katsoo hakevasti ympäri tupaa, kunnes havaitsee oven pielestä Maaritin). Missä on päämies?

MAARIT (näsäviisaasti). Mitäs herkkuja annat? Siian päästä korvamurun vai peurankaulasta kiiremurun?

AIMOLA (uhaten). Sinimarjanko haluat — − nyt on kiire.

MAARIT (luonnonlapsen välittömällä vimmalla). Olen vihainen kuin jängillä riekko — — Kuuletkos — — peuk-päk, peuk-päk, peur-pär-pärr, kla-kla — pärgalak! Niin minä jängiltä kiroon.

AIMOLA (aikoen poistua ulko-ovesta). Pois tieltä — −

XIV KOHTAUS.

Henrik Kurki tulee samassa vasemmalta ja kulkee sivuilleen katsomatta kohti oikeanpuolista ovea.

AIMOLA (käännähtää takaisin; Henrikin ennätettyä jo oikeanpuolisen oven portaikolle). Päämies!

HENRIK (kääntyen). Mitä tahdot?

AIMOLA (kiihkeänä). Arvelin illalla anoa — − nyt on se oitis sanottava: Johanna, sisaresi, on luvannut itsensä minulle!

HENRIK. Ohoh, mieskö matala suurisukuisen vastimeksi — −

AIMOLA (itsetietoisesti). On koossa isoisillekin pätevät lunnaat: on oman jousen ampumia peuran ja ilveksen taljat, on silkkihuivit ja villavaipat ostoriistaa ja Karjalan kylistä ryöstöhopeaa arkku täynnä.

HENRIK. Sattuipa somasti: on aivan omahinen naitettavissa. Jos ei sukua suurta, on suurien pitämä. (Viitaten Maaritiin.) He, tuossa on sulle naimiskauppa: pinnalta ruskea, sisältä musta, synnyltä lappalaistenava. (Kääntyy, katoo oikealle.)

MAARIT (nauraa ilkkuvasti, kirpeästi; tullen aivan Aimolan eteen). Siinäs sait — — matkipas nyt lintusen kieltä: paa lukku, paa lukku, niin on lukossa kihlat. Ja taivaanjaara pilvestä siunaa: myhy-hy-hyhyy — − (Kiirehtii oven luo ja kurkistaa pihalle.)

AIMOLA (veriin saakka loukattuna; tuijottaen, itsekseen). Ei halkaissut päätä, kutitti kylkeä — — väkäpäällä terällä. Et älynnyt, mies parka, (lyöden kämmenellä huotraa) on kyljellä rauta.

MAARIT (ovensuusta; kuiskaten). He tulevat — −

AIMOLA kuin havahtuen, kääntyy katsomaan ovelle päin.

XV KOHTAUS.

Päivö ja hänen jäljessään Rauni tulevat ulko-ovesta.

PÄIVÖ (kasvoiltaan kuin riutuneena, katse harhaileva, askel väsynyt; kävelee hitaasti kohti etualaa).

AIMOLA (Päivölle). Jos nouset vastaan, on Aimolassa apua. (Astuu päättäväisin askelin ulko-ovesta.)